Esikoulu

Esikoulutoiminta on tarkoitettu lapsille, jotka ovat vähintään vuoden ikäisiä. Lapset saavat olla esikoulussa sen vuoden heinäkuun 31. päivään, jonka aikana he täyttävät kuusi vuotta. Kunnan esikoulutoiminta on tarkoitettu lapsille, joiden vanhemmat ovat ansiotyössä, opiskelevat tai hakevat aktiivisesti työtä tai jotka jostakin muusta syystä ovat esikoulutoiminnan tarpeessa. Vanhempainvapaalla olevien vanhempien lapsilla on oikeus olla esikoulussa enintään 30 tuntia viikossa koko vuoden ajan.

Pedagoginen huolenpito (perhepäiväkoti)

Pedagoginen huolenpito (perhepäiväkoti) on vaihtoehto esikoululle. Lapset oleskelevat tällöin kotiympäristössä yhdessä muiden lasten kanssa. Perhepäivähoitajat toimivat työtiimeissä ja käyvät lasten kanssa säännöllisesti avoimessa esikoulussa.

Junibackenin avoin esikoulu

Junibackenin kohderyhmänä ovat kotona hoidettavat sekä pedagogisessa huolenpidossa (perhepäiväkodissa) olevat lapset. Avoimessa esikoulussa tapaa muita lapsia ja vanhempia, ja siellä järjestetään monenlaista toimintaa, kuten vauvakahviloita ja laulutuokioita.

Yleinen esikoulu 3–5-vuotiaille

Kaikilla lapsilla on oikeus osallistua maksuttomaan esikoulupedagogiseen toimintaan sen vuoden syyslukukaudesta alkaen, jonka aikana he täyttävät kolme vuotta. Toimintaan osallistuminen on vapaaehtoista.

Suomenkielistä esikoulutoimintaa Milotin esikoulussa

Ruotsinsuomalaisille lapsille tarjotaan mahdollisuus suomenkielen kehittämiseen ja suomalaisen kulttuurin säilyttämiseen  suomenkielisellä esikouluosastolla Leijona Milotin esikoulussa.

Milotin esikoulussa on avoimien ovien päivä joka kuukauden ensimmäinen perjantai klo 9.00. Tervetuloa tutustumaan!

Senast uppdaterad 2 lokakuuta 2023