Sundbybergissä kuntalaisilla on käytettävissään monenlaisia vaikutusmahdollisuuksia. Laajentamishankkeiden yhteydessä on esimerkiksi mahdollisuus osallistua neuvonpitoon ja esittää mielipiteitä. Kuntalaiset voivat myös milloin vain tehdä kansalaisaloitteita ja esittää näkökantoja ja valituksia.

Asukkaiden osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseksi kaupunki osallistuu erilaisiin tapahtumiin, joissa on mahdollisuus ottaa osaa keskusteluun ja esittää kysymyksiä luottamustehtävien haltijoille ja kunnan työntekijöille.

Kansalaisaloitteita, näkökantoja ja valituksia

Haluatko saada aikaan muutoksia tai parannuksia Sundbybergissä? Voit siinä tapauksessa tehdä kansalaisaloitteen. Aloitteita voivat tehdä kaikki, jotka ovat kirjoilla Sundbybergissä, niin lapset, nuoret kuin myös ulkomaan kansalaiset, joilla ei vielä ole äänioikeutta kunnallisvaaleissa.

Voit myös esittää kunnan toimintaa koskevia näkökantoja ja valituksia sekä tehdä vikailmoituksia todettuasi vikoja.

Senast uppdaterad 2 marraskuuta 2017